





Heikki Willamo ja Kai Fagerström ovat kameroineen seuranneet autiotalojen uudisasukkaita - eläimiä, jotka ovat hiipuneiden liesien kupeesta löytäneet kodin itselleen
”Mäyrien myötä talo on siirtynyt luonnon piiriin. Lyhyen aution vaiheen jälkeen siinä on taas elämää, mutta suunta on vääjäämätön. Luonto ottaa omansa. Hetken lainassa ollut paikka palaa suureen kiertoon. Puu lahoaa, eristeet maatuvat, kattohuopakin hapertuu hauraaksi ja hajoaa. Sementti murenee, rauta ruostuu. Lasi uhmaa aikaa, mutta sekin hautautuu karikkeen alle, rikkoutuu roudan myllätessä maan pintaa ja murenee lopulta pieniksi muruiksi, kuin kvartsihiekaksi.”
Yhdessä valokuvaaja Kai Fagerströmin ja runoilija Risto Rasan kanssa toteutettu projekti etsii ihmisten hylkäämien rakennusten uusia asukkaita. Taloja kutsutaan autioiksi, mutta monissa niistä asuu mäyriä, supikoiria, kettuja, erilaisia pikkunisäkkäitä, lepakoita ja monia muita eläimiä.
Taloissa vallitsee ristiriitainen tunnelma. Viimeisten asukkaiden henki leijuu vielä haikeana rakenteissa ja tavaroissa, vaikka uudet äänet täyttävät jo taloja. Nurkassa rasahtaa, lattialankkujen alta kuuluu vaimeaa tassutusta. Vikinää, varjoja ja nopeita häivähdyksiä. Hiiret, oravat, ketut ja mäyrät sekä monet linnut majailevat talojen sopukoissa. Luonto ottaa takaisin lainassa olleen paikan.
Willamon ja Fagerströmin tekstiin limittyvät Risto Rasan valloittavat runot.
Kustantaja: Maahenki / Musta taide
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789525652857
Ilmestymisvuosi: 2010
Puhelin
(09) 386 7856
Sijaintimme
Koetilantie 1 B, 300790 Helsinki
Sähköposti
lintuvaruste@birdlife.fi